30 päivää elokuvia: The Fountain

Päivä 30: Kaikkien aikojen suosikki elokuvasi?

The Fountain

Jos olisin ihan rehellisesti listan täyttänyt olisi The Fountain löytynyt useamman päivän kohdalta. Leffa olisi ollut valintani ainakin Paras elokuva jonka olen viime vuoden aikan katsonut (montakin kertaa), aliarvostettu elokuva, elokuva joka saa iloiseksi ja surulliseksi, paras rakkaustarina ja niin edespäin.

Elokuvan synnyintarina on yhtä monimutkainen kuin itse elokuvakin. Alunperin leffa oli tarkoitus tehdä isolla budjetilla, Brad Pitt ja Cate Blanchett pääosissa. Lavasteet oli jo rakennettu ja kuvaukset oli alkamassa, kun Pittillä ja ohjaaja Aronofskyllä tuli erimielisyyttä hahmon suunnasta ja ohjaajan pidettyä puolensa Pitt lähti projektista ja koko elokuva romahti. Miljoonien lavasteetkin tuhottiin.

Lopulta sarjakuvan kautta elokuva pääsi taas raiteilleen, tällä kertaa paljon pienemmällä budjetilla ja hiemattavasti pienemmän kaliiberin näyttelijöillä. Hugh Jackman ja Rachel Weisz kuitenkin täyttävät pääosien esittäjien saappaat paremmin kuin hyvin. Parin kemia on todella loistavaa katsottavaa.

Tom Creo: Death is a disease, it’s like any other. And there’s a cure. A cure – and I will find it.

Elokuva kertoo kolmea tarinaa, “päätarina” on nykyaikaan sijoittuva tarina lääkäristä (Hugh Jackman) ja tämän vaimosta (Rachel Weisz) joka on kuolemassa kasvaimeen. Lääkäri työskentelee päivin ja öin pelastaakseen vaimonsa ja “voittaakseen kuoleman”. Sata vuotta aikaisempaan aikaan sijoittuvassa tarinassa Espanjan konkistadori (Hugh Jackman) joka on etsimässä ikuisen elämän lähdettä Espanjan kuningattarelle (Rachel Weisz). Tämä tarina on nykyajassa elävän vaimoin kirjoittamaa kirjaa. Kolmas tarinan osa sijoittuu tulevaisuuteen jossa lääkäri matkaa puun kanssa halki avaruuden. Elokuva ei sen tarkemmin selitä onko tämä osuus totta vai tarinaa.

Halpaan budjettiin liittyy myös yksi mielenkiintoinen elokuvan erikoisuus. Säästääkseen efektibudjetissa tulevaisuus osuuden galaksit ja avaruuserikoistehosteet tehtiin makrokuvauksena, kuvaamalla kemiallisia reaktioita eri aineiden välillä. Joten miljoonien tietokone-erikoistehosteet tehtiin muutamalla sadalla tuhannella. Lopputulos on kuitenkin todella upeaa.

Kuten 9:n päivän kohdalla myös mainitsin ovat Clint Mansellin musiikit erittäin tärkeä osa elokuvaa. Yksi hienoimmista elokuva soundtrackeista. Se sitoo mainiosti yhteen kaikki kolme aikajanaa. Mutta tästä enemmän päivän 9 kirjoituksessa.

Isabel: Kneel, Conquistador.
[Tomas kneels before her]
Isabel: Let in the morning light.
[the doors are opened; light floods into the hall]
Isabel: The beast runs amok in my kingdom. He has isolated me, and now he is sharpening his talons for one more fateful push. But salvation lies in the jungles of New Spain. Will you deliver Spain from bondage?

Continue reading

30 päivää elokuvia: The Fountain (ja Clint Mansell)

Päivä 9: Elokuva jossa on paras ääniraita?

The Fountain

Listan luontia aloittaessani laitoin itselleni tavoitteeksi saada jokaiselle päivällä eri leffa, mutta tämän elokuvan ja kategorian kohdalla pitää antaa periksi. The Fountain olisi sopinut todella moneen kohtaan ja se tuleekin vielä ainakin kerran listalla esiintymään, mutta leffan musiikit ovat niin mahtavat etten voinut miettiä tähän mitään muuta elokuvaa.

Clint Mansellin musiikki kolahtaa jostain syystä itselle todella kovaa. En hirveän montaa soundtrack levyä omista, mutta Clint Mansellin tekemiä löytyy useampikin, ainakin The Fountain, Requiem for a Dream, Black Swan ja Moon elokuvien soundtrackit. Tilannetta ei tietenkään yhtään huononna se että hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä Darren Aronofskyn kanssa, joka on yksi suosikki ohjaajistani ja jo molempien debyyttielokuva Pi vakuutti niin elokuvana kuin musiikeillaan.

The Fountain elokuvan soundtrack on siinäkin mielessä vakuuttavaa jälkeä että se onnistuu sitomaan yhteen elokuvan kolme eri aikaa tai maailmaa. Yhteistyö Kronos Quartetin kanssa jatkuu aikaisemmasta Aronofsky yhteistyöstä (Requiem for a Dream), mutta tällä kertaa mukaan on tullut myös post-rock yhtye Mogwai. Vaikka tuo kaikki voi jo kuullostaa hieman sekamelskalta, jutun loppuun linkittämäni Death is the Road to Awe biisi antaa hyvän kuvan kuinka hyvin kaikki elementit nivoutuvat yhteen soundtrackissa.

Continue reading