Pari viime viikon aikana joka puolella on tullut vastaan Blu-Ray tarjouksia ja vaihteeksi mukaan onkin tarttunut useampia levyjä, useammasta paikasta. Oz:ia lukuunottamatta kaikki irtosivat 4-7e kappalehintaan, eli DVD hintaan.
Katsottavana olisi Sekaisin Marista (There’s Something About Mary), The Lovely Bones, The Brothers Bloom, Red Cliff, Kultaisen kukan kirous (Curse of the Golden Flower), Naishuolia (Women in Trouble), Olen aina rakastanut sinua (Il y a longtemps que je t’aime tai I’ve Loved You So Long), Exit Through the Gift Shop, Black Swan, Gladiator ja Fight Club. Melkein tarttui mukaan myös Wizard of Ozin Blu-Ray versio, mutta koska elokuva on yksi suosikeistani, päädyin ostamaan jenkkien “Emerald editionin” eli jonkin aikaa sitten julkaistun erikoispainoksen (tästä ehkä enemmän kun paketti saapuu). Kalliiksi ei tosin sekään tullut kun minulla oli vielä planetaxelin lahjakortilla rahaa.
Sekaisin Marista piti ottaa ihan vain kun se on silloin joskus ollut hyvä, joten kai se on vieläkin. En tosin ole nähnyt elokuvaa vuosiin. Sama pätee Fight Clubiin ja Gladiatoriin (noh Gladiator ei ehkä aikanaan ihan suosikkeja ollut). Fight Club taas on tullut luettua kirjana viime katselukerran jälkeen ja pidin tarinasta entistä enemmän. The Lovely Bones ja The Brothers Bloom taas ovat maasta taivaisiin kehuttuja. Black Swanin olen nähnyt keväällä ja kyllähän se oli sykähdyttävä, vaikka olihan sen osittain niin synkkä ettei sitä ehkä montaa kertaa kestä katsoa. Mutta Aronofsky leffana pakko se on hyllyssä olla.
Red Cliff ja The Curse of the Golden Flower ovat myös kehuttuja ja sopivat hyvin yhteen
eeppisinä idän tarinoina ja onhan se mielenkiintoista nähdä millaista jälkeä John Woo on taas kotimaassaan saanut aikaiseksi. Miehen Hollywood tuotantohan oli aika luokatonta varhaisvuosien materiaaliin verrattuna (The Killer on yksi lempielokuviani ja yksi parhaista elokuvateatterikokemuksista ikinä). Ja Kultaisesta kukasta taas löytyy yksi suosikeistani eli Yun-Fat Chow.
Exit Through the Gift Shop: A Banksy Film:n nimi jo kertoo paljon. Eli kyseessä on mahtava dokkari henkilöllisyyttään varjelevasta ja median kanssa leikittelevästä Banksystä, mutta se on nimetty A Banksy Filmiksi
joten ensimmäinen oletus tietysti on että kyseessä on vain Banksyn ohjaama osittain kuvitteellinen elokuva. Oli miten vaan niin Banksyn sijaan tämä toimii hienona katsantona katutaiteen historiaan.
Naishuolia leffan olen nähnyt ja tykkäsin omituisuudesta, Carla Cugino vaihteeksi ihan roolissa jossa pääsee näyttämään näyttelijän taitojaan. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Olen aina rakastanut sinua, leffa on jo pitkään ollut ostoslistalla eikä vähiten Kristin Scott Thomasin kehutun roolisuorituksen takia.
Sitten nämä pitäisi varmaan jossain välissä ehtiä katsomaankin, toisaalta olisihan niitä katsottavia ollut paljon jo etukäteenkin
