30 päivää elokuvia: The Big Lebowski

Päivä 20: Suosikki elokuva suosikki mies näyttelijältäsi?

The Big Lebowski

Tietty näitä suosikki näyttelijöitä ja näyttelijättäriä on aivan liian monta ja ne vähän vaihtuu päivän mukaan, mutta nyt valinta asui Jeff Bridgesiin ja silloin luonnollinen valinta parhaaksi elokuvaksi on tietysti The Big Lebowksi.

Leffassa Jeff Bridgesin Jeff “the Dude” Lebowski sekoitetaan rikkaaseen Jeffrey Lebowskiin ja kun the Dude lähtee perimään korvauksia rikkaalta kaimaltaan sotkeutuu hän mm. kidnappaukseen, saksalaisiin nihilisteihin ja pornotuottajiin. Välillä tietenkin reutoudutaan mm. keilauksen avulla.

Elokuva on täynnä mahtavia hahmoja, niin Jeff Bridgesin the Dude, John Goodmanin vietnamveteraani Walter Sobchak, Steve Buscemin raukkamainen Donny, kuin Peter Stormaren johtama nihilistijengi

Jesus Quintana: You ready to be fucked, man? I see you rolled your way into the semis. Dios mio, man. Liam and me, we’re gonna fuck you up.
The Dude: Yeah, well, you know, that’s just, like, your opinion, man.
Jesus Quintana: Let me tell you something, pendejo. You pull any of your crazy shit with us, you flash a piece out on the lanes, I’ll take it away from you, stick it up your ass and pull the fucking trigger ’til it goes “click.”
The Dude: Jesus.
Jesus Quintana: You said it, man. Nobody fucks with the Jesus.
Walter Sobchak: Eight-year-olds, Dude.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Watchmen

Päivä 19: Paras sarjakuvaan tai kirjaan perustuva elokuva?

Watchmen

Ehkä tässä tuli keskityttyä vähän liikaa sarjakuvapuoleen, kirjoihin perustuvia leffoja kun on ihan mahdottomasti.

Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen on yks suurista sarjakuvaklassikoista. Ajatuskin sen filmaamisesta tuntui aika mahdottomalta. Mutta Zack Snyder teki sen varsin mielenkiintoisesti kopioimalla sarjakuvaa lähes yksi yhteen. Toisaalta tällaisena elokuva voi sarjakuvasta tietämättömälle olla vähän tylsä, mutta sarjakuvan ystävälle se on lähes ruutujen heräämistä henkiin.

Watchmen kertoo tarinaa maailmasta jossa “supersankarit” ilmestyivät kansalaisia auttamaan 40-luvulla ja lopulta keittyivät jopa sotilaalliseksi pelotteeksi Yhdysvalloile. 80-luvulle tultaessa sankarit ovat suurilta osin siirtyneet syrjään, kunnes yksi heistä tapetaan ja alkaa selvittely kuka on teon takana.

Niin sarjakuva kuin elokuvakin on pohjimmiltaan tarinaa vallasta, oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Girl on the Bridge (La fille sur le pont)

Päivä 18: Elokuva jonka haluaisit useamman ihmisen näkevän?

Girl on the Bridge (La fille sur le pont)

Tyttö sillalla on kaunis ja omituinen rakkaustarina. Se kertoo Adele nimisestä tytöstä (Vanessa Paradis, eli rouva Johnny Depp), joka hautoo itsemurhaa hyppäämällä Seine jokeen, kunnes Gabor (Daniel Auteuil) pelastaa hänet. Veitsenheittäjän työskentelevä Gabor suostuttelee Adelen maalitaulukseen esityksiin, perustellen että jos hän mokaa niin Adele saa haluamansa ja kuolee. Adele on kuitenkin helppo suostutella mukaan kun hänen ongelmansa on se että hän uskoo kaiken mitä miehet hänelle sanovat.

Elokuva seuraa heidän tarinaansa, miten heistä tulee onnekkaampia kun he ovat yhdessä ja miten erillään heidän onnensa taas kääntyvät. Auteuil ja Paradis ovat loistavia yhdessä ja heidän kemiansa pelaa saumattomasti yhteen.

Elokuvassa on aivan upea kohtaus jossa Gabor ja Adele ovat eri kaupungeissa (ja maissa) ja juttelevat itsekseen, mutta kuitenkin toisilleen. Myös veitsenheittokohtaukset ovat henkeä salpaavan hienoja.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Alice in Wonderland (Tim Burtonin versio)

Päivä 17: Elokuva joka oli suurin pettymys

Alice in Wonderland

Tim Burton, Alice in Wonderland, sen pitäisi olla yhdistelmä josta ei voi seurata kuin vain hyvää, mutta toisin kävi.

Mia Waskikowska esittää Liisaa pätevästi, mutta hahmo on varsin valju, Johnny Deppin hullusta hatuntekijästä tunnutaan yrittävän tehdä isoakin hahmoa, mutta sekään ei tunnu mitenkään onnistuneelta hahmolta.

Burton itse kritisoi alkuperäistä Liisa Ihmemaassa tarinaa siitä että se on vain kokoelma tapaamisia omituisten hahmojen kanssa. Joten hän on tehnyt kokonaan erilaisen tarinan joka sijoittuu alkuperäisen jälkeiseen aikaan… joka on vain kokoelman tapaamisia omituisten hahmojen kanssa.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Howard the Duck

Päivä 16: Elokuva jota ennen rakastit mutta nyt vihaat?

Howard the Duck

Rakastit ja vihaat on ehkä vähän äärimmäiset termit, mutta joskus nuoruudessani pidin erittäin paljon Howard the Duck leffasta. Vanhemmiten olen oppinut olemaan pitämättä siitä :) Ehkä siinä oli osittain sitä että K-12 elokuvana siinä oli paljon sellaista mitä yleensä löytyisi hieman korkeammalla ikärajalla varustetuista leffoista ja nuorena sitten tuli vakuutetuksi itselle että se tekee hyvän elokuvan.

Aikuisena jos sattuu leffan katsomaan tajuaa myös sen sisältävän todella omituisia kohtauksia, mm. annettaan ymmärtää että pääosien ankka ja nainen harrastaisivat seksiä…. not cool.

Jos elokuvasta jotain hyvää pitää löytää niin Jeffrey Jones pahiksena toimii aina.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Office Space (ja Peter Gibbons)

Päivä 15: Hahmo johon voit eniten samaistua?

Office Space ja Peter Gibbons

Näin toimistossa työskentelevänä, varsinkin huonoina työpäivinä Office Spacen Peter Gibbons tuntuu varsin tutulta hahmolta. Toisaalta elokuvan myötä tapahtuvat muutokset antavat positiivista energiaa huonoonkin päivään.

Office Space seuraa työhönsä kyllästynyttä Peter Gibbonsia, joka hypnotisoidaan olemaan välittämättä mistään hetkeksi, jotta saisi edes hieman rentoutua, mutta hypnotisoija saa sydänkohtauksen ennen kuin ehtii palauttaa Peterin normaaliksi.

Tästä seuraakin kaikkea hauskaa, kun säännöistä välittämätön Peter onkin normaalimaailmasta erillään elävien tehokkuuskonsulttien mielestä esimiesainesta.

Continue reading

30 päivää elokuvia: The Blair Witch Project

Päivä 14: Elokuva josta kukaan ei uskonut sinun pitävän?

The Blair Witch Project

Tää oli todella vaikea, kun oma elokuva maku menee niin laidasta laitaa, ettei pahemmin taida olla elokuvia joita ei missään nimessä voitaisi uskoa että minä niistä pidän. Mutta ehkä The Blair Witch Project sopisi tähän. Jos yksi tyylilaji on mistä en pahemmin välitä on se ehdottomasti kauhu ja tämä on sen suht tyylipuhdas edustaja. The Blair Witch Project tuli aikanaan nähtyä elokuvateatterissa ja se oli todella vakuuttava elämys. Ei niin että välttämättä haluaisin nähdä elokuvan uudelleen, kun suurin osa mahtavuutta oli se tietämättömyys tulevasta ja juuri elokuvateatterin ilmapiiri jossa tiesi ettei sieltä pääse pois tai ei voi yrittää välttää mitä ruudulla tapahtuu.

Lähtemättömimmän jäljen on ehdottomasti jättänyt elokuvan mahtava lopetus josta taisin nähdä painajaisiakin pari viikkoa katsomisen jälkeen, mutta sen on niin tyly kuin mitään näyttämättä elokuva vain voi olla.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Rambo

Päivä 13: Guilty Pleasure elokuvasi?

Rambo

Jos jonkun elokuvan kohdalla huomaan häpeäväni myöntäessä pitäväni siitä on se ehdottomasti Rambo. Joka siis on nimestään huolimatta Rambo sarjan neljäs osa :) Tämä sarja pitää sisällään yhden omituisimmista nimeämisistä/numeroinneista. Ensimmäinen oli First Blood, sitten Rambo – First Blood Part II ja kolmas Rambo III ja nyt siis Rambo. Jos samaa linjaa jatketaan niin onko seuraava sitten Rambo II, koska tämän nimistäkään elokuvaa ei ole vielä julkaistu :)

Mutta takaisin itse elokuvaan. John Rambo on 80-luvun seikkailujensa jälkeen jäänyt asustelemaan pikku kylään Thaimaan syrjäseuduille. Joukko lähetyssaarnaajia yrittää palkata hänet viemään heidät Burmaan, ja pitkällisen suostuttelun jälkeen hän suostuukin. Myöhemmin Rambo saa kuulla lähetyssaarnaajien kadonneen ja häntä pyydetään viemään joukko palkkasotureita samaan paikkaan pelastamaan kadonneet. Rambo ei tietenkään luota rahan perässä juokseviin palkkasotureihin vaan lähtee itse mukaan metsästykseen.

Johan kuullosti elokuvalliselta helmeltä :) No on elokuvassa ehkä vähän ideaakin, jonkin verran eri maailmojen kohtaamista, hyvät lähetyssaarnaajat, itsekkäät palkkasoturit ja maailmaan pessimistisesti suhtautuva Rambo. Rambo vihaa myös itseään ja sitä mikä hänestä on tullut, mutta hän myös tietää sota on se ainut asia mitä hän osaa. Elokuva ehkä hieman ottaa kantaa siihen mikä maailmankuva on oikea. Mutta se johtuu varmaan enemmän siitä että Rambo elokuvan on pakko päättyä tietyllä tavalla. Mutta mielestäni elokuvassa on tarpeeksi tarttumapintaa että jokainen voi tuoda omat mielipiteensä siihen.

John Rambo: You know what you are… what you’re made of. War is in your blood. Don’t fight it. You didn’t kill for your country. You killed for yourself. God’s never gonna make that go away. When you’re pushed, killing’s as easy as breathing.

Vaikka ennakkoon näyttää että Rambo on ehkä paluu 80-luvun toimintasankari elokuviin niin sitä se ei ole. Stallonen The Expendables oli sitä. Suurimpana erona taitaa olla huumorin puute. Elokuvassa on jonkin verran one-linereita ja miehekkäitä monologeja, mutta ne eivät ole niin pilkesilmäkulmassa tehtyjä kuin ennen. Myös kuvaus tekee tästä mielestäni erittäin nykyaikaisen elokuvan, menisin jopa niin pitkälle että sanoisin Rambon olevan todella hienon näköinen elokuva.

John Rambo: [while aiming an arrow at Lewis' eye] Any of you boys want to shoot, now’s the time. There isn’t one of us that doesn’t want to be someplace else. But this is what we do, who we are. Live for nothing, or die for something. Your call.

Continue reading

30 päivää elokuvia: Transformers: Dark of the Moon

Päivä 12: Elokuva jota vihaat?

Transformers: Dark of the Moon

En tiedä onko reilua vihata Transformers elokuvaa, sehän on vähän kuin puolustukyvytöntä kiusaisi. Mutta katsottuani elokuvan nousi se heti tämän listan kärkeen.

Siinä missä ensimmäinen Transformers herätti mukavaa nostalgiaa Transformers leluilla pikkupoikana leikkineessä, ei tässä uudessä ole enää mitään siitä jäljellä. Pienenä listana elokuvan huteja, roboteilla on hiuksia, pahiksilla on punaista öljyä joka näyttää vereltä, ilman hidastuksia elokuva olisi varmaan tunnin lyhyempi, lähes jokainen keskustelu elokuvassa saa katsojan kiemurtelemaan sohvalla tuskasta, jälleen kerran naistähden ainoa tarkoitus on silmänruoka, Transformerit ajavat elokuvassa Michael Bayn varsin isänmaallista amerikkapolitiikkaa, jne.

Giant Bomb summasin hyvin kaiken typeryyden Bombcastissaan:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=dgtKS0Fyqgw

Continue reading

30 päivää elokuvia: Wag the Dog

Päivä 11: Elokuva joka on muuttanut mielipidettäsi jostain?

Wag the Dog

Tämä oli todella vaikea valinta, mutta lopulta päädyin Barry Levinsonin mustaan komediaan Wag the Dog – häntä heiluttaa koiraa. Jos ei muuta niin elokuva auttoi löytämään uutta perspektiiviä uutisiin ja maailman politiikkaan. Ei välttämättä niinkään siihen että elokuvan tapaan kaikki olisi valetta, mutta ajoitukseen ja silmänkääntötemppuihin.

Elokuvan aluksi nimetön Yhdysvaltain presidentti yrittää lähennellä alaikäistä partiotyttöä juuri uudelleen valintansa kynnyksellä ja Conrad Brean (Robert De Niro), poliittinen siivooja, palkataan lakaisemaan asia maton alle. Brean päättää että tehokkain tapa peittää asia olisi sodan aloittaminen ja hän palkkaa Hollywood tuottajan Stanley Motssin (Dustin Hoffman) tuottamaan valesodan Albaniaa vastaan. Hollywood tyyliin Motss palkkaa tietysti mm. muusikon tekemään sodalle tunnusbiisin.

Leffan on varsin tähtitäytteinen joka puolelta, Levinson ohjaamassa, David Mametin käsikirjoitus, De Niro, Hoffman ja monia muita näyttelijöinä ja musiikeista vastaa Dire Straitsin Mark Knopfler.

Stanley Motss: The President will be a hero. He brought peace.
Conrad ‘Connie’ Brean: But there was never a war.
Stanley Motss: All the greater accomplishment.

Continue reading