Päivä 13: Guilty Pleasure elokuvasi?
Jos jonkun elokuvan kohdalla huomaan häpeäväni myöntäessä pitäväni siitä on se ehdottomasti Rambo. Joka siis on nimestään huolimatta Rambo sarjan neljäs osa 
Tämä sarja pitää sisällään yhden omituisimmista nimeämisistä/numeroinneista. Ensimmäinen oli First Blood, sitten Rambo – First Blood Part II ja kolmas Rambo III ja nyt siis Rambo. Jos samaa linjaa jatketaan niin onko seuraava sitten Rambo II, koska tämän nimistäkään elokuvaa ei ole vielä julkaistu
Mutta takaisin itse elokuvaan. John Rambo on 80-luvun seikkailujensa jälkeen jäänyt asustelemaan pikku kylään Thaimaan syrjäseuduille. Joukko lähetyssaarnaajia yrittää palkata hänet viemään heidät Burmaan, ja pitkällisen suostuttelun jälkeen hän suostuukin. Myöhemmin Rambo saa kuulla lähetyssaarnaajien kadonneen ja häntä pyydetään viemään joukko palkkasotureita samaan paikkaan pelastamaan kadonneet. Rambo ei tietenkään luota rahan perässä juokseviin palkkasotureihin vaan lähtee itse mukaan metsästykseen.
Johan kuullosti elokuvalliselta helmeltä No on elokuvassa ehkä vähän ideaakin, jonkin verran eri maailmojen kohtaamista, hyvät lähetyssaarnaajat, itsekkäät palkkasoturit ja maailmaan pessimistisesti suhtautuva Rambo. Rambo vihaa myös itseään ja sitä mikä hänestä on tullut, mutta hän myös tietää sota on se ainut asia mitä hän osaa. Elokuva ehkä hieman ottaa kantaa siihen mikä maailmankuva on oikea. Mutta se johtuu varmaan enemmän siitä että Rambo elokuvan on pakko päättyä tietyllä tavalla. Mutta mielestäni elokuvassa on tarpeeksi tarttumapintaa että jokainen voi tuoda omat mielipiteensä siihen.
John Rambo: You know what you are… what you’re made of. War is in your blood. Don’t fight it. You didn’t kill for your country. You killed for yourself. God’s never gonna make that go away. When you’re pushed, killing’s as easy as breathing.
Vaikka ennakkoon näyttää että Rambo on ehkä paluu 80-luvun toimintasankari elokuviin niin sitä se ei ole. Stallonen The Expendables oli sitä. Suurimpana erona taitaa olla huumorin puute. Elokuvassa on jonkin verran one-linereita ja miehekkäitä monologeja, mutta ne eivät ole niin pilkesilmäkulmassa tehtyjä kuin ennen. Myös kuvaus tekee tästä mielestäni erittäin nykyaikaisen elokuvan, menisin jopa niin pitkälle että sanoisin Rambon olevan todella hienon näköinen elokuva.
John Rambo: [while aiming an arrow at Lewis' eye] Any of you boys want to shoot, now’s the time. There isn’t one of us that doesn’t want to be someplace else. But this is what we do, who we are. Live for nothing, or die for something. Your call.
Continue reading →
Tää oli todella vaikea, kun oma elokuva maku menee niin laidasta laitaa, ettei pahemmin taida olla elokuvia joita ei missään nimessä voitaisi uskoa että minä niistä pidän. Mutta ehkä The Blair Witch Project sopisi tähän. Jos yksi tyylilaji on mistä en pahemmin välitä on se ehdottomasti kauhu ja tämä on sen suht tyylipuhdas edustaja. The Blair Witch Project tuli aikanaan nähtyä elokuvateatterissa ja se oli todella vakuuttava elämys. Ei niin että välttämättä haluaisin nähdä elokuvan uudelleen, kun suurin osa mahtavuutta oli se tietämättömyys tulevasta ja juuri elokuvateatterin ilmapiiri jossa tiesi ettei sieltä pääse pois tai ei voi yrittää välttää mitä ruudulla tapahtuu.
